J: Toivottavasti kaikki vietti hyvän juhannuksen suomen kuuman auringon alla. Sadetta ja kylmää viimaa oli ainakin mun juhannus täynnä.. Toivotaan, että ne kelit nyt paranis sillä oon lähössä 30.6 purjehtimaan ruotsiin päin.
maanantai 23. kesäkuuta 2014
lauantai 21. kesäkuuta 2014
Midsommar i Hangö
Espadrillokset: Hangon satamasta
S: God midsommar från Hangö!
Tultiin tossa muutama päivä sitten mökille Hankoon äidin, poikaystävän ja tietysti koiran kanssa. Sää on ollut valitettavasti alkupäivinä tosi huono, mutta eilen ja tänään aurinko on paistanut ja lämmittänyt ihanasti. Kova tuuli kumminkin vähän haittaa, mutta kun kerran Hangossa ollaan niin ei säästä välitetä. Olen itse ollut nyt viikon ajan jo flunssassa, mutta onneksi on kivaa seuraa! ;)
Eilen, siis juhannusaattona, käytiin tuttavien pihajuhlissa ja illemmalla lähdettiin katsomaan kokkoa. Tänään olin sitten jo vähän paremmassa kunnossa ja pääsin pitkästä aikaa ulos lenkille. Huomenna tenniksen pariin!! Olen harrastanut sitä 9v, mutta saa nyt nähdä onko alussa vähän vaikeuksia, kun en ole vähään aikaan päässyt pelaamaan.
Hyvää juhannusta vielä kerran. :)
torstai 12. kesäkuuta 2014
Helsingfors !
J: Viettelin pidennetyn viikonlopun Helsingin maisemissa. Zoesta tarttu mukaan uudet tomsit ja huomasin siinä valinnan vaikeuden keskellä, että oon tainnu hurahtaa näihin hindukenkiin.. Tänää tulee yhteishauan tulokset ja todellakin jännittää !! Kaikille hyvää alkavaa viikonloppua (:
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
First post
Hellou kaikille !
SJ: Tervetuloa lukemaan ihan uutta lifestyle blogia, Très Chic. Tänne kirjoittelee kaksi lukiolaistyttöä. Aiheet pyörivät outfittien, foodien, matkojen ja normaalin arjen ympärillä. Here we go :--) !
SJ: Tervetuloa lukemaan ihan uutta lifestyle blogia, Très Chic. Tänne kirjoittelee kaksi lukiolaistyttöä. Aiheet pyörivät outfittien, foodien, matkojen ja normaalin arjen ympärillä. Here we go :--) !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)